Toissa yönä lähdin aamuyön bussilla kiireisenä, harmissani. Helsingin matka oli olosuhteiden pakko - tuntui kurjalta jättää kuusikuinen pitkäksi päiväksi ilman äitiä. Eilisen päivän kiirehdin, kiirehdin ehtiäkseni vielä yöbussilla takaisinkin.
Aikataulu kaatui niskaan, oli pakko hengähtää. Jäädä yöksi. Päästää irti. Onneksi!
Irtiotto kotoa avaa silmiä. Sitä oppii luottamaan, että mies ja lapset pärjäävät keskenäänkin. Muistaa miettiä muutakin kuin sitä, ovatko kaikki syöneet, nukkuneet ja tyytyväisiä. Muistaa olla minä itse. Miten se aina välillä unohtuukaan?
Ylellisyyttä on tyhjä hotellihuone, yksinäinen yö. Lohisalaatti ja iso lasillinen punaviiniä. Kuuma suihku ja pitkä puhelu ystävän kanssa.
Kokonaisten yöunien ja höyryävän aamukahvin jälkeen olen kuin eri planeetalla. Miten meidän äitien on niin vaikea irrottaa?
♥
VastaaPoista