Heikkouteni: My Cinnamon Girl

 Lastenvaatteiden verkkokaupat ovat tämän äidin heikkous. Pian posti tuo taas ihanuuksia.
Olen tavallisesti kohtuullisen harkitsevainen ostoksissani - vain Cupcaken ja My Cinnamon Girlin alet saavat aikaan totaalisen sekoamisen.
Molemmat merkit on todettu meillä käytössä parhaiksi ja kauneimmiksi. Tällä hetkellä valtaosa meidän suosikkivaatteista onkin juuri noita. Cinnamoneja ei ehdi edes koreihin viikata, kun ne päätyvät taas käyttöön. Hyötyostoksia siis...

Monen muun vaatemerkin poikien mallistot tuntuvat pullistelevan retroa tai liian voimakkaita värejä. Luottomerkeiltä löytyy pojillekin hillittyjä vaatteita, joissa on silti joku kiva juju. Onneksi poikkesin periaatteistani aiemmin ja ostin Cinnamonin olohaalarit molemmille lapsille jo pienemmällä alella. Viimeisimmän superalen aikaan tein aika monennen lisätilauksen.
Apilanuttu on käyttänyt päiväkotivaatteena koko talven ajan vaaleansinistä My Cinnamon Boy -hupparia ja saman sarjan ruskeita velourhousuja. Huppari taisi jo vilahtaakin aiemmassa kirjoituksessa.
Talven aikana olemme hankkineet myös ruskeat Liam-housut.
 Aurinkoisella on ollut viime kesän mallistosta velourtunikoita ja -mekkoja monen värisenä. Uudesta mallistosta meillä käyttöä odottavat muun muassa kahdet Suzy-housut.

Meidän lasten vaatteiden värivalikoima on aina ollut kohtuullisen suppea: ruskeaa, erisävyisiä vaaleansinisiä ja vaaleanpunaisia. Niillä on menty.
Talven aikana tummansininen on kuitenkin ruvennut näyttämään houkuttelevalta. Yllättävää, koska olen vuosien ajan inhonnut sinistä.
Nyt Cinnamonilta on tulossa meille Apilanutulle tummansininen velourhuppari ja Aurinkoiselle tummansininen Rosie-mekko. Mekko näyttänee kivalta Cinnamonin vaaleanpunapallollisten legginsien kanssa. Laitan sinisistä kuvat kunhan vaatteet saapuvat.

Itsellänikin on ollut mallistosta yksi mekko. Nyt tilaukseen lähti Mia-mekko kotikäyttöön.
Cinnamonin uusi kevätmallisto julkaistaan muuten pikapuoliin... Silloin lisää aiheesta.

Ps. Cinnamonien hintoja kannattaa vertailla Oslon ja Lontoon liikkeiden välillä. Oslosta tilatessa täytyy toki huomioida tullit, mutta silti sieltä tilaaminen tulee toisinaan halvemmaksi.

Hyvää kannatti odottaa

Kaikki vaate- ja lelukaupat tuntuvat pullistelevat ihanuuksia tytöille. Pojille on tarjolla monstereita, Cars-elokuvan hahmoja ja muuten vaan kummallisia kuoseja.
Vanhantyylisiä ja suloisia poikien vaatteita saa etsimällä etsiä, meidän luottomerkeistämme myöhemmin... Kivojen lelujen löytäminen on onneksi helpottunut kummasti.

Meille etsittiin pitkään äidinkin silmää miellyttävää automattoa. Viimein se löytyi, mummolapaikkakunnan lelukaupan alennushyllystä. Siellä meitä odotti Djecon palapeliautomatto. Nerokas, tyylikäs ja sekä äidin että pojan mieleen. Djeco on yksi meidän lempilelumerkeistä, kumma etten ollut tällaista aiemmin bongannut.

Automatto ostettiin jemmaan jo joulun jälkeen. Sitten alkoi sopivien autojen etsiminen. Perinteisiä pikkuautoja meillä ei vielä ole ja jotenkin tämä automatto huusi seurakseen puisia pikkuautoja. Mahdoton tehtävä kuvittelin, kunnes Apilanutun kummitäti löysi tällaisia. Meille kotiutui lopulta lähes koko Sevin pikkuautojen sarja. 

Uudet lelut ovat odottaneet avaamattomia kuukauden verran. Apilanuttu on käynyt kätköllä harva se päivä kurkistelemassa ja aina olemme sopineet, että sitten joskus... Tänään aamulla Apilanuttu valitsi monta vanhaa leluaan kirpputorille ja sai niiden tilalle avata automaton ja autot. Voi sitä pärinää!

Äiti on tuhma poika...

 ...ja muita tarinoita lapsiperheen iltaelämästä.

Meillä palautetaan kuria villiksi äityneeseen ilta- ja yöelämään. Aikanaan Apilanuttu opetettiin nukahtamaan omaan sänkyynsä ihan yksin, sitten lipsuimme säännöstä ja viime aikoina nukkumaanmeno on vaatinut toista tuntia kestävän nukutusmarathonin.

Aurinkoinen puolestaan on saanut tähän saakka nukkua enimmäkseen äidin ja isän vieressä. Järjestely toimi hyvin pikkuvauvan kanssa, mutta tilanne on sittemmin osoittautunut mahdottomaksi.
Kun tähän yhdistetään vielä se, että asumme toistaiseksi auttamattoman ahtaasti, on sirkus valmis. Koska ahtaus helpottanee vasta kesällä yläkerran huoneiden valmistuttua, on iltaryhtiä haettava nyt vallitsevissa oloissa.

Apilanuttu on jätetty sinnikkäästi sunnuntaista alkaen nukahtamaan yksin omaan sänkyynsä. Nukuttaja on hipsinyt olohuoneen puolelle vastaamaan Apilanutun jatkuviin huhuiluihin ja palauttamaan alati karkailevaa kaksivuotiasta takaisin sänkyynsä. Kahtena ensimmäisenä iltana operaatio kesti yli kaksi tuntia kiljunnan säestämänä: "Äiti on ihan tuhma poika. Äiti, sinä olet ihan tuhma poika!"

Tuhmuuteni on kuitenkin lievenemässä ja tunnelin päässä on valoa. Ehkä viikon päästä Apilanuttu pysyy jo sängyssään ihan suosiolla?

Aurinkoisen vauvankoppa vaihdettiin pinnasänkyyn ja tyttö on sopeutunut muuttuneisiin nukkumajärjestelyihin selvästi veljeään paremmin. Neiti nukkuu kellon ympäri eikä herää edes veljensä protestointiin.

Aurinkoisen uusi sänky on oikeasti vanha. Jo lasten vaarin käytössä ollut. Siitä kuvia tuonnempana, nyt otoksia vanhasta nukkumajärjestelystä. Ai miten niin meidän pikkuvauva kasvoi ulos sängystään?

Hyvää yötä ja kauniita unia!

Levollista viikonloppua!

Muistaa olla minä

Toissa yönä lähdin aamuyön bussilla kiireisenä, harmissani. Helsingin matka oli olosuhteiden pakko - tuntui kurjalta jättää kuusikuinen pitkäksi päiväksi ilman äitiä. Eilisen päivän kiirehdin, kiirehdin ehtiäkseni vielä yöbussilla takaisinkin.
Aikataulu kaatui niskaan, oli pakko hengähtää. Jäädä yöksi. Päästää irti. Onneksi!

Irtiotto kotoa avaa silmiä. Sitä oppii luottamaan, että mies ja lapset pärjäävät keskenäänkin. Muistaa miettiä muutakin kuin sitä, ovatko kaikki syöneet, nukkuneet ja tyytyväisiä. Muistaa olla minä itse. Miten se aina välillä unohtuukaan?

Ylellisyyttä on tyhjä hotellihuone, yksinäinen yö. Lohisalaatti ja iso lasillinen punaviiniä. Kuuma suihku ja pitkä puhelu ystävän kanssa.
Kokonaisten yöunien ja höyryävän aamukahvin jälkeen olen kuin eri planeetalla. Miten meidän äitien on niin vaikea irrottaa?

Tänään hengitän Helsingin ilmaa, katselen kansallisarkiston miljöötä ja keskityn historiaan. Olen vain minä. Kaikessa rauhassa.

Ystävätär

Ystävänpäivään kuuluu sydämiä, tällä kertaa päivän kirpparikierrokselta löydettyjä. Creamien ihanuus pääsee ensin kummitytön, sitten Aurinkoisen käyttöön.

Kirpputorilta meille muutti myös uusi ystävätär. Me olimme vannoutunut kahden pupun kotitalous, molemmilla lapsilla on omansa unileluna. Mutta miten tämän neidin ohi olisi voinut kulkea?

Aiemmin löysin pupusille sopivan korituolin, joka kylläkin odottelee vielä maalausta. Tällä kertaa yhdessä kirppispöydässä meitä odotti mieletön pieni aurinkotuoli. Pupuystävättäret voivat nyt kahvitella vierekkäin.

Hyvää ystävänpäivää!

Talvi hurmaa

Vanhassa talossa asuessa olemme havainneet käytännössä sen, ettei helppo elämä tuo onnea. Miten yksinkertaista moni asia olikaan vielä viime talvena kerrostalossa. Yksinkertaista, mutta tylsää.
Joidenkin asioiden vaivalloisuus ja epämukavuus itse asiassa lisää onnellisuutta. Jotenkin sitä tuntee elävänsä enemmän.

Kun nurkista vetää, on hienoa tehdä tulet takkaan tai hellaan. Keittiössämme oli ennen vanha peltihella. Haaveilin ensin vanhasta Högfors Sirosta, mutta lapsiperheessä pinnastaan kovasti kuumeneva hella on turhan vaarallinen. Kaakelihella olisi ollut kaunis, muttei olisi kestänyt kovaa lämmittämistä.
Olisin halunnut tavallisen puuhellan ja leivinuunin, mutta molemmille ei ollut tilaa. Lopulta muurari muurasi meille suunnittelemani takkahellan. Se on kaunis, lämmittävä ja sen verran varaava, että tulipesää voi käyttää uunina. Juuri sopiva meille.

On hienoa aloittaa aamut sillä, että sytyttää hellaan tulet. Tulen rätinässä aamukahvi ja sanomalehti lisäävät onnea nekin. Tänään Aurinkoinen oli lukemisessa minua nopeampi.

Pakkaspäivän tunnelmissa keittelimme tänään hernekeittoa. Ja tuuletimme lasten petivaatteita ja leluja.

En ole koskaan ollut talvi-ihminen. Mutta alan oppia. Jaksan talvellakin joka päivä hurmaantua siitä, että saamme asua kuin keskellä Astrid Lindgrenin satujen idylliä. Joskus unelmat toteutuvat.

Kahdeksan kiloa Aurinkoista ja iloa

Aurinkoinen 6kk, 8030 grammaa ja 70,3 senttiä.

Neuvolantäti sanoi, ettei meillä ole enää pientä vauvaa. Nyyh...
Mutta onhan se huomattu, meillä on ihana iso vauva. Puolivuotias.

Monessa mielessä ikäistään tomerampi. Menisi kahdeksankuisesta, totesi neuvolantäti. Minun vastasyntyneeni!

Se vauva haluaa valloittaa maailman, maistaa jokaista isoveljen leikkiautoa ja kuulla jokaikisen iltasadun.

Se vauva on valloittava. Meidän Aurinkoinen.

Tuoretta ruisleipää klo 23...

Hyvää ystävääni lainaten: "On se leivonta vaan niin terapeuttista."
Niinhän se on. Ja joskus - aika useinkin - mopo karkaa. Niin myös tänään.

Tämän päivän piti olla vain siivouspäivä. Sitten lupasin miehille iltapalaksi perunarieskaa.
Matkan varrella perunarieskat vaihtuivat kasvisrieskoiksi. Bella Baien hyvään rieskareseptiin sopi ripaus auringon värejä. Samalla tämä äiti ujutti taas Apilanutun ruokaan lisää kasviksia - ja käytti Aurinkoiselle soseutettujen juuresten tähteet hyödyksi.

Sitten huomasin keittiössä pari viikkoa sitten tekemäni välttämättömyyshankinnan. Ostin silikonisen muotin, jonka avulla voi paistaa pannulla viikonloppuaamujen iloksi sydämenmuotoisia kananmunia. Ei muuta kuin sydänmuotti leivinpaperin päälle ja lusikalla taikinaa muotin sisään. Rieskataikina pysyi sydämenmuotoisena yllättävän hyvin sittenkin, kun muotin nosti pois. Silikonimuotin sijasta taikinan voi varmasti lusikoida pellille esimerkiksi ison sydänpiparkakkumuotin avulla.

Aurinkoisen sydänrieskat (Bella Baiea mukaellen)

Kaksi pientä porkkanaa, kaksi perunaa ja pala bataattia keitettynä
purkki kermaviiliä
kananmuna
suolaa maun mukaan
1 dl kaurahiutaleita
2dl vehnäjauhoja
loraus rypsiöljyä tai sulatettua voita

Soseuta kasvikset ja sekoita joukkoon muut aineet. Paista 250 asteessa reilut 10 minuuttia.

Nälkä kasvaa syödessä. Keittiötä siivotessani huomasin, että muutama banaani on pilaantumassa. Muistin Anringon hyvän banaanikakun. Tapani mukaan muokkasin sitäkin.

Tein aluksi taikinan tismalleen ohjeen mukaan. Anrin ohje löytyy ainakin täältä.
Taikinaa tehdessäni mietin, että yksi lempimakuyhdistelmistäni - banaani ja puolukka - saattaisi sopia tähänkin.
Paistoin puolesta taikinasta banaanikakun Anringon tapaan. Puoleen taikinaan lisäsin puolukoita ja vajaan kourallisen fariinisokeria. Hyvää tuli! Kirpeä puolukka on hyvä vastapari makealle banaanille.

Ei kahta ilman kolmatta... Miehen ja Apilanutun jäljiltä sydänrieskoja oli jäljellä kolme. Jos aamuksi mieli tuoretta leipää, oli keksittävä vielä jotain. Ruispaloja!

Nyt viimeinen ruispalapellillinen on uunissa. Talo nukkuu. Minä juon kahvia ja syön uunituoretta ruisleipää hiljaisuudessa. 


 Siivouspäivästä tuli myös leivontapäivä. Terapiaa, jos mikä!

Ei vieläkään Ellen Svinhufvudin kakkua...

Vaali-iltaisin, jos koska, on ikävä töihin. Kotoisissa vaalivalvojaisissa on toki puolensa. Kuten iltapala. Meillä syödään täytettyjä leipätikkuja ja valkosipulidippiä.

Täytetyt leipätikut 


ruisvuokaleipää
emmentaljuustoa

savukinkkukuutioita
sipulirouhetta
kuivattua ruohosipulia
ketsuppia
sinappia

tomaatteja
mozzarella-juustoa
sweet chili -kastiketta
pizzamaustetta 


Valkosipulidippi

turkkilaista jogurttia
valkosipulimurskaa
kuivattua ruohosipulia

Sekoita dippiaineet maustumaan.

Kuumenna savukuutiot pannulla. Lisää sipulirouhe, ruohosipuli, ketsuppi ja sinappi.Anna täytteen maustua hetki miedolla lämmöllä.

Kuutioi tomaatit ja murenna mozzarella. Lisää chilikastike ja reilusti pizzamaustetta.

Täytä puolet leivistä savukinkkujutäytteellä ja puolet mozzarellatäytteellä, laita pohjimmaiseksi ja päällimmäiseksi siivu emmentalia. Paista leivät kuumassa grillissä, anna vetäytyä hetken ja viipaloi tikuiksi.

Tarjoile leipätikut jalallisista laseista ja solmi lautasliina lasin jalkaan.

Ehkä jo kuuden vuoden päästä saan toteutettua suunnitelmani presidentillisistä bileistä. Silloin meillä tarjotaan jotain jokaisen presidentin kunniaksi, muun muassa vorschmackia ja Ellen Svinhufvudin kakkua.

Vihdoinkin!

Kahden ja puolen vuoden ajan olen tätä suunnitellut. Nyt se on tehty: meidän perheellä on oma blogi! Arkemme on solahtanut onnellisesti uomaansa, samalla aikaa ja voimia riittää ensi kertaa tähänkin. Tervetuloa meille!