Nukkeneiti

Juhlimme vielä toistamiseen Aurinkoisen syntymäpäivää. Yhdet kummit eivät sairastumisen takia päässeet paikalle viime sunnuntaina, joten juhlimme tänään.
Aurinkoinen sai iki-ihanan paketin, josta paljastui yksivuotiaan ensimmäinen nukke. Ja miten ihana - kummitädin itse tekemä!

Nukkeneiti on oikea kaunotar. Pitkät vaaleat hiukset, pitsireunainen alusasu ja puukengät. Sekä äiti että tytär ovat ihastuksissaan! Kiitos kummit <3

Koska kummitäti itse on paitsi hyvä ystäväni myös käsityö- ja kakkuleipurikaverini, en malttanut olla leipomatta kakkua. Tai no - kröhöm - kakkuja.

Viime viikolla tarjottujen voileipäkakkujen tilalle leivoin kuitenkin nyt italialaisia jauhelihamuffinsseja Kinuskikissan ohjeen mukaan. Kehittelin muffinsseihin vielä kuorrutteen sulatejuustosta, sweet chili -kastikkeesta ja persiljasta ja koristelin muffinssit kurkkukruunulla.

Muffinssit näyttävät parhailta kerrostarjottimella eikä minulle ole sellaista. Rakennan sellaisen silloin harvoin, kun tarvitaan... Molempien synttärijuhlien aikaan kerrosvati syntyi lautasista, kulhosta ja Verna-laseista.

Päivät tuntuvat kuluvan kaikissa lapsiperheissä niin vauhdilla, että ystäviä ehtii tapaamaan ihan liian harvoin. Se on harmi, sillä ystäväseura on vaan niin parasta! Niin tänäänkin.

Kummien tyttärillä ja Apilanutulla oli hauskaa, aikuiset juttelivat rauhassa ja Aurinkoinenkin nautti herkuista ja kummiseurasta. Ihana ilta siis!

Ps. Apilanutun korvien putkitus sujui hyvin!

Huominen mielessä

Se on meidän perheessä jo lähes rutiinia, mutta aina sitä silti jännittää. Nimittäin Apilanutun korvien putkitusta.

Huomenna taas mennään, kolmas kerta jo. Ensimmäiset putket kymmenkuisena, toiset päivälleen yksitoista kuukautta sitten.

Nukutus jännittää aina, vaikkei kai tarvitsisi.

Leikkauksen jälkeen otamme sitten huomisen päivän rennosti. Jos kaikki sujuu niin kuin ennenkin, on Apilanuttu lauantaina taas jo entisellään.

Kuvassa poika vielä tokkuraisena viime syksyn putkituksen jäljiltä. Voi pientä...

Päiväkotityttö

Ensimmäinen päiväkotipäivä meni lopulta hyvin.

Vielä aamulla vaikutti siltä, että Aurinkoiselta kestänee kau-an tottua päiväkotiarkeen. Tyttö oli luonnollisesti häkeltynyt, mutta myös todella kiinni minussa.

Ulkoillessa Aurinkoinen uskaltautui vähän leikkiin, lounas sujui jo jotenkin ja ennen kuin tyttö meni päiväunille, sanoin hei-hein ja lähdin käymään kaupassa. Odotin toki oven takana niin kauan, että uni tuli.

Sain päiväkodista sovitusti tekstiviestin, kun tyttö heräsi. Palasin tunnin sisällä siitä ja kappas - löysin päiväkodista hyväntuulisen tytön. Kun minä tulin näkyviin, alkoi kitinä. Niinpä.

Aurinkoisella on menossa jonkinlainen eroahdistusvaihe, joka liittyy nimenomaan äitisuhteeseen. Kitinää on ihan rauhallisissa kotioloissakin paljon. Lisäksi sunnuntaina synttäreillä Aurinkoisella oli kaikki hyvin niin kauan, kun olin pois näkyvistä. Onkohan muillakin lapsilla tällaisia vaiheita? Apilanutun vauva-ajalta en tällaista muista ainakaan näin voimakkaasti.

Kun minä olen paikalla, ei kelpaa mikään muu kuin sylissäolo. Ja toisaalta hyvä niin - yksivuotias on vielä pieni.

Oivallus helpotti, kitinä ei johtunut pelkästään päiväkodista. Nyt vaan etenemme hitaasti, lapsentahtisesti ja totuttelemme uudenlaiseen arkeen. Ainakin vielä huomenna olen mukana päiväkodissa koko päivän. Kyllä tämä tästä! Perjantaina onkin taas kotipäivä.

Meidän päiväkodissa on kaikkiaan 25 lasta, heistäkin iso osa osa-aikaisia niin kuin Apilanuttu ja Aurinkoinenkin. Pienimmät ovat yksivuotiaita, vanhimmat eskarilaisia. Tänä syksynä yksivuotiaita on kolme, myös kaikkien sisarukset ovat samassa päiväkodissa. Perheet tuntevat toisensa ja tapaavat myös päiväkodin ulkopuolella. Ihan loistavaa!

Apilanuttu oli päiväkotiin palaamisesta ja kavereista todella innoissaan. Kun ulkoillessa ehdotin, että isoveli olisi kutsunut siskon mukaan leikkimökkileikkiin, oli vastaus ponteva: "Mieluummin en pyytäisi." Ja jatkoi leikkiä kauan kaivattujen kavereiden kanssa.

Nyt se on menoa...

Arki alkaa huomenna. Hui!

Molempien lasten päiväkotireput ja unipuput odottavat eteisessä. Haikeaa, mutta totta. Vauvavuosi on taas ohi.

Mielelläni olisin ollut yhä lasten kanssa kotona. Mutta kun se ei ole mahdollista, on tämä vähintäänkin toiseksi paras vaihtoehto.

Apilanuttu palaa tuttuun pieneen päiväkotiin - ja Aurinkoinen pääsee mukaan. Ihan mahtavaa, että saimme toisenkin paikan tuolta todella suositusta paikasta! Siinä mielessä voin tehdä töitä täysin rauhallisin mielin. Päiväkodissa on tuttu todella pieni ryhmä, loistavat hoitajat ja idyllinen ympäristö.

Minä siirryn huomenna kesälomalta virkavapaalle, kirjoittamaan kirjaa. Olen onnellinen tästä mahdollisuudesta, jonka sain nopeammin kuin uskalsin toivoakaan. Saan kirjoittaa kokopäiväisesti apurahan turvin vuoden loppuun saakka. Silloin käsikirjoituksen on oltava kustantajalla ja palaan takaisin omaan työhöni.

Tämä syksy on enemmän kuin olen uskaltanut toivoakaan. Vaikka kirjan kanssa tulee varmasti kiire, saan tehdä töitä pääosin kotona kaikessa rauhassa. Lapset ovat hoidossa kolmena päivänä viikossa ja neljä päivää vietämme lasten kanssa rauhallista kotielämää.

Ehkä tämä syksy ei kuitenkaan ole hui. Apilanuttu odottaa jo kovasti huomista ja kavereiden tapaamista. Minä jännitän ennen kaikkea sitä, kuinka Aurinkoinen suhtautuu muutokseen.

Kesä on kulunut vauhdilla ja aika on kulunut kaikkeen muuhun niin, että blogin kirjoittaminen on jäänyt. Arjen alkaessa palaan myös blogin pariin ja aion kirjoitella tännekin päivittäin.

Toivottavasti joku on vielä täällä kuulolla!

Ruususen juhlat

Onnistuneen juhlan jälkeen olo on aina mainio. Tälläkin kertaa päivänsankari säteili juhlatuulta ja kunhan tiskit oli tiskattu, istuin minäkin juomaan kupin kahvia ihan rauhassa.

Kaikilla oli - ja on - hyvä mieli. Tältä meillä näytti.

Juhlan jälkeen mummun tekemää mansikkamehua oli juotu melkoiset määrät. Mehu tarjoiltiin isoista vauvanruokapurkeista tehdyistä juhlalaseista.

 Tavallisesti niin rohkea Aurinkoinen oli juhlan aluksi melkoinen sylihiiri, itkuinen sellainen. Vielä onnittelulaulun aikaan sankari tarvitsi tuttia, sittemmin alkujännitys karisi.

Prinsessajuhlissa syötiin tietysti kakkuja. Kinuskikissan lohikeikauskakku kuuluu meillä juhlaan. Tein sitä ensimmäisen kerran Aurinkoisen ristiäisiin sydönkuvioilla, jouluksi tähtikuviolla ja nyt tietysti kruunukuvioisena. Mieletön resepti, suosittelen!

Lisäksi meillä tarjottiin kinkkuvoileipäkakkua leivoksina. Pienet pyöreät leivokset tarjoiltiin tietysti vaaleanpuna-valkopilkullisista ja vaaleanpunaruudullisista muffinssivuoista.

Olen pitkään etsinyt reseptiä hyvään vadelma-suklaakakkuun. Jokaisessa kokeilemassani reseptissä on ollut jotain parannettavaa, mutta nyt se löytyi! Pienen vispiläkaupan kakusta saattaa tulla meillä lohikeikauskakun veroinen klassikko. Kerrankin suklaakakku, joka on suklainen, mutta samalla kirpeän raikas.

Kuorrutin vain kakun pinnan ja koristelin laidat itsetehdyillä suklaatikuilla. Kakun päälle nostettiin Aurinkoisen käden kuva, joka oli painettu mansikkasuklaamassaan.

Varsinainen synttärikakku oli täytetty mansikkasoseella, vaniljakiisselissä ja tuoreilla mansikoilla. Kakkua koristi sokerinen ruusuköynnös ja tietysti se kynttilä.

Ihan oikeista ruusuista väsäsin kukka-asetelmia pöydille. Täytin astiat sammalella ja painoin siihen pystyyn ruusuja, neilikoita ja omenanraakileita. Yhden kimpun kokosin kynttilälyhtyyn ja ripustin sen vaaleanpunaisten ilmapallojen viereen omenapuuhun, valkoisen korituolin päälle. Siitä kuvia myöhemmin.

Ruokapöydän asetelman kokosin vanhaan keittokulhoon ja noutopöydän asetelman kirpputorilta ostettuun ruusukuppiin.

Päivänsankari rapisteli lahjapaperia, sai ensimmäistä kertaa kakkua ja tahtoi toisenkin palan. Leikki ja naureskeli.

Apilanuttu, mies ja minä teimme pikkusiskolle lahjaksi nukkekodin ja hankimme sinne asukkaaksi hiiriperheen.

Aurinkoisen muista lahjapaketeista paljastui muun muassa pupukäsinukke, Fjällrävenin Kånken-reppu, kirjoja ja kummitädin huovuttamia leikkiruokia kauniissa korissa.

Aurinkoisen syntymäpäivät olivat ikimuistoiset! Kiitos kaikille!

Päivänsankari

Aurinkoinen täytti tänään sunnuntaina vuoden! Ja käveli ensimmäiset askeleensa. Ihana, valloittava peikkoneiti.

Rakastan lasten synttärijuhlien järjestämistä. Yksivuotisjuhlat ovat juhlista parhaimmat. Tällä(kin) kertaa askartelin, leivoin ja tein kukka-asetelmia yötä myöten. Ja nautin joka hetkestä.

Juhlat itsessään sujuivat hyvin, vieraat viihtyivät ja päivänsanakri nautti juhlistaan alkuarkailun jälkeen. Ystäväni Anne kuvasi juhlissamme tälläkin kertaa. Itse ehdin kuvaamaan vasta myöhään illalla vieraiden lähdettyä.

Huomenna luvassa siis iso nippu kuvia ja lastenjuhlavinkkejä resepteineen!

Ps. Harmi, että yhdet kummit eivät päässeet paikalle sairastumisen takia. Heidän kanssaan juhlimme sitten erikseen.

Tuuti on tullut

Meillä ehdittiin tätä jo odottaakin - nimittäin kotimaista äidinmaidonkorviketta.

Vielä kun Apilanuttu oli vauva, tehtiin Tutteli Suomessa. Siksi meillä juotiin sitä eikä muita merkkejä. Sen pienen hintaeron maksoi kotimaisuudesta ihan mielellään.

Koska Apilanutun kanssa täysimetys ei onnistunut koskaan, kului korviketta paljon. Aurinkoinen pärjäsi aluksi äidinmaidolla, mutta jo muutaman kuukauden ikäisenä tarvittiin jälleen lisämaitoa. Puolivuotiaana tyttö teki imetyksen suhteen täyden stopin. Tuttelia kehiin siis!

Kunnes tulin lukeneeksi Tutteli-purkkia tarkemmin. Olin olettanut korvikkeen olevan kotimaista - mutta se valmistetaankin nykyään Hollannissa. Höh.

Sen jälkeen on ollut pakko valita ulkomaisista. Lisäksi Tuttelin purkkiuudistus teki pakkauksesta äärimmäisen hankalasti avattavan. Siis miksei purkkia voi saada auki ilman saksia? Tyylikäs uusi pakkaus toki on, mutta se ei lohduta kun reissussa turskautan maidon (jälleen) pakkausta avatessani vaatteille. Nan-purkki oli vaan käytännöllisempi.

Kunnes markkinoille tuli kotimainen Tuuti. Se on meidän juttu. Kotimainen sisältö sekä kiva ja etenkin toimiva pakkaus. Jee!

Kotona

Meillä nautitaan kotielämästä, sellaisesta ihan tavallisesta arjesta. Kesästä ja kodista.

Nyt kesän aikana meillä tehdään toivottavasti myös remonttia, niitä kauan ja kipeästi kaivattuja lisäneliöitä asumiseen. Samalla voime luopua monesta väliaikaisratkaisusta ja saamme taloa siihen asuun, johon sen oikeasti haluammekin. Ihanaa!

Tänään saamme toivottavasti kasattua eteiseen uuden kaapin lasten ulkovaatteille. Jotenkin tuntuu, että meneillään on niin monta projektia, että blogi on jäänyt elämään hiljaiseloa. Me sen sijaan ramppaamme sisälle ja ulos, leivomme raparperipiirakkaa, keräämme kukkia, ripustamme pyykkiä, askartelemme lyhtyjä valkoisenaan kukkivaan omenapuuhun....

Meillä on sisällä leikkimökki, pikkukoti, johon saimme pariovet paikoilleen. Oviverhot vain puuttuvat, lupaan kuvia pikkukodistakin heti, kun vaan mahdollista.

Pihaan on rakennettu ritarilinnan torni, josta voi laskea liukumäkeä alas. Torni odottaa maalaamista ja sitten senkin voi esitellä täällä.

Kuvaamista odottavat myös lukuisat ihanat lastenvaateostokset...

Koko ajan tapahtuu paljon ja samalla kaikki on koko ajan vähän kesken ja rempallaan. Ihan niin kuin elämässä olla pitääkin.

Kuvat: Ystäväni Anne <3

Elämäni kaunein kakku

Tunteella koristeltu.
-Äiti, tässä on sulle sydän!

Ihana päivä. Ensimmäinen ihan oikea äitienpäivä meillä. Kahtena aiempana äitienpäivänäni olen ollut töissä. Viime vuonna kaiken lisäksi muutimme.

Nyt meillä on vietetty aikaa yhdessä, ulkoiltu, luotu omia perinteitä. Aamulla sain lahjaksi sydänmagneetin ja kortin, jossa oli kaunis runo. Ne molemmat Apilanuttu oli tehnyt päiväkodissa.

Apinanuttu ei ihan malttanut pitää salaisuutta. Askartelupäivänä, kun hain Apilanutun päiväkodista, kärsivällisyys riitti juuri ja juuri autoon.
-Me maalattiin (liimattiin) sellainen sydän, siihen kirjoitettiin paljon onnea äiti ja että Aakku. Se jäi sinne kuivumaan. Mutta se on ihan salaisuuus eikä sitä saa kertoa äitille!

Lisäksi minulle on luvattu lahjaksi vanhoista ikkunoista tehty kasvihuone.

"Äiti istuu pimeässä, kun me nukutaan,
pitää kädestä, jos täytyy.
Silloin ei sais puhua enää
kun melkein nukutaan,
äiti istuu
ja näkyy siinä, jos jaksaa raottaa
silmää,
äiti ei koskaan lähde pois
ennen kuin myöhään, kun me ei kuulla
ja ollaan ihan unessa."
                                     - Maila Pylkkönen

Vauhtiviikko kuvina

Meillä on ollut  vauhdikas viikko! Ihana viikko, yllättävä viikko...

Viikko sitten lauantaina olimme apuna ystävien muuttokuorman purkamisessa. Vauva-apulaisia oli paikalla monta.

Sunnuntaina kylässä oli hyvä ystäväni ja hänen tyttärensä - Apilanutun sydänystävä. Kaikin tavoin aurinkoinen päivä.

Alkuviikolla Aurinkoinen oli yhtä rutinaa ja rätinää. Muutenkin jo niin hyväksi muodostunut rytmi on nyt taas hukassa. Pariin viikkoon, sen jälkeen kun tyttö oppi seisomaan, ei neiti ole suostunut nukahtamaan muualle kuin turvakaukaloon. Pitkään olemme yrittäneet, mutta muu ei vaan onnistu. Sängyssä Aurinkoinen nousee seisomaan ja kiukuttelee, vaikka olisi kuinka väsynyt. Turvakaukaloon tyttö nukahtaa minuutissa tai kahdessa. Onneksi Aurinkoisen saa siirrettyä sänkyyn heti sitten nukahtamisen jälkeen.

Asumme vanhassa omakotitalossa ja pihalla riittää ihmeteltävää. Tulen niin onnelliseksi kukista, joita alkaa kurkkia maasta pihan joka kulmalla. Ensimmäiset sinivuokotkin kukkivat jo! Apilanutun mielestä parasta ovat lätäköt.

Viikon puolivälissä talomme pohjasta löytyi jonkinmoinen vaurio, joten ensi kesän remonttisuunnitelmat menivät uusiksi. Pari päivää meni puhelimessa, pankissa.... Onneksi oli muutakin ihmeteltävää. Jo viime kesältä tuttu kesy sorsapariskunta muutti jälleen puronrantaamme.

Torstaina oli lasten muskarin kevätjuhlat. Ihanaa oli! Kamera kuitenkin unohtui kotiin, joten todisteita juhlivista lapsista ei harmiksemme jäänyt. Olin muuten alle kolmevuotiaiden juhlan ainoa äiti, joka oli esiintymislavalla kahdesti. Ensin Aurinkoisen ja sitten vielä Apilanutun kanssa. Kuva on otettu juuri ennen kuin tämä sotkuinen esiintyjä siistittiin juhlavaatteisiin.

Tänään olemme siivonneet miehen kanssa kahdestaan pihaa. Meillä on yhdistetty parisuhde- ja remonttiviikonloppu. Meille ihan paras tapa ottaa rennosti! Ensimmäinen yövapaamme sitten viime kesän. Lapset ovat mummolassa yökylässä ja viihtyvät hyvin.

Omaa aikaa ei arjessa osaa juuri kaivatakaan. Silti tällaiset harvinaiset hengähdystauot ovat enemmän kuin tarpeen.

Kaiken pihansiivouksen ja remontoinnin jälkeen kävimme kaupassa ja laitoimme hyvää ja helppoa ruokaa.

Alkupalaksi najadi-lohta ja katkarapusalaattia

Vuonankaalia
retiisinviipaleita
valkosipuliöljyssä maustettuja jättikatkarapuja
kokojyväruisleipää
najadi-lohta

Sekoita hienoksi pilkottu vuonankaali, viipaloidut retiisit ja maustetut katkaravut. Kasaa paahdetulle ruisleivälle ja nosta päällimmäiseksi lohiruusuke.

Sitten appelsiinimehulla valeltua ankanrintaa, uunissa paistettuja perunoita ja parsaa.

Ankanrintaa
appelsiinimehua
suolaa

perunoita
valkosipulia
öljyä
yrttejä maun mukaan
emmentaljuustoraastetta
suolaa

parsaa

Laita halkaistut perunat uuniin hyvissä ajoin.

Ruskista ankanrintapalat paistinpannussa, ripottele pinnalle suolaa ja valele jonkin aikaa appelsiinimehulla. Sitten uuniin lihalämpömittarin kanssa. Kun ankan sisälämpötila oli 76 astetta, nostimme linnun vetäytymään hetkeksi ennen tarjoilua.

Keita kuorittuja parsannuppuja suolavessä neljä minuuttia.

Ota perunat uunista, ota pehmeä sisus siististi pois kuorista, sekoita joukkoon öljy, mausteet ja juusto. Paahda grillivastuksen alla, kunnes juusto ruskistuu.

 Aamulla jatkamme taas pihatöitä - ihan kaikessa rauhassa. Illalla odotamme sitten jo malttamattomana lapsia kotiin.

Sitten uusi viikko saa alkaa!

Taiteilua

 Tällä viikolla molempien lasten muskareissa on taiteiltu. Aurinkoisen ryhmässä alkuviikolla oli vauvoja värikylvyssä ja siinä missä moni tyytyi maistelemaan "värejä" kaikessa rauhassa, otti meidän neiti tuon värissä kylpemisen ihan kirjaimellisesti.

Apilanutun muskari oli tänään. Se oli jälleen taiteilua monessakin mielessä. Muskariin meneminen on aina ja kaikkien mielestä kivaa. Siellä oleminen on kivaa sekin, joskin vaatii vähintäänkin lehmän hermoja.

Apilanuttu odottaa muskaria niin, ettei malttaisi millään istua siellä paikallaan. Pitäisi juosta, heitellä soittimia ja saada täysi huomio kaikin keinoin. Huoh...

Kun yritän saada pojan rauhoittumaan syliini on kommentti ja kiukuttelun aihe aina sama: Äiti, älä pidä minutta kiinni!

Koko vuoden aikana kokonaista yksi muskari on sujunut ihan rauhassa, aina muuten keskittyminen (ja käyttäytyminenkin) on hakusessa. Tilanne on matkan varrella harmittanut meitä molempia, sekä äitiä että poikaa. Onneksi Aurinkoinen malttaa vielä seurata Apilanutun muskaria turvakaukalossaan!

Tänään aamulla kaikki sujui kuin tanssi. Oli loistava aamu ja odotin myös muskarin onnistuvan hyvin. No ei ihan...

Kaksivuotiaana on oltava yhtä aikaa iso ja pieni eikä se ole helppoa! Alku sujui mainiosti, mutta sitten alkoi vanha ja tuttu meininki...

Hetkittäin on voimaton olo, kun tuntuu, ettei mikään auta tilannetta. Monta kertaa muskaripäivinä on kertakaikkinen huono äiti -fiilis. Ja pettymys omaan itseensä: miksen minä osaa paremmin? Tänään se ei ole ihan unohtunut vieläkään, vaikka muskarin jälkeen kaikki sujui taas mainiosti.

Miten sitä oppisikaan päivä päivältä paremmaksi äidiksi? Tänäänkään en muskarissa osannut aina suhtautua tahtoikäiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Ja toisaalta - mikä edes on se ainainen paras mahdollinen tapa?

Vastakohta muihin samanikäisiin, rauhassa laulaviin ja soittaviin lapsiin on melkoinen. Ei sillä, en minä omaani kehenkään muuhun vaihtaisi!

Apilanuttu on voimakas luonne ja vähintäänkin vauhdikas. Minä olen samanlainen, joten ymmärrän poikaa hyvin. En voi silti kieltää, etteikö välillä olisi haastavaa. Viimeisen parin kuukauden aikana on kuitenkin onneksi otettu valtava harppaus hyvään suuntaan.

Me olemme kasvaneet yhdessä pitkän matkan. Aiemmin moni asia takkusi, nyt enää vain muskari. Ja koska muskarissa kuitenkin on kivaa, ei periksi anneta!

Sitten se toisenlainen taiteilu. Apilanuttu heittäytyi siihenkin tapansa mukaan täysillä. Maalari maalasi reiän paperiin heti, muttei se vauhtia lannistanut!

Äidin vauhtiveikko <3

Cinnamonit saapuivat!

Kesämallisto on julkaistu. Mallistossa on monen monta ihanaa juttua...

Kuva: My Cinnamon Girl

Illalla täytyy keskittyä mallistoon paremmin. En löytänyt ainakaan nopealla vilkaisulla pojille uutuuksia lainkaan. Harmi!

Nyt me sännätään muskariin, yhä kiirettä ollut tämä arki sitten pääsiäisen.

Nyt alkaa taas rauhallisempi aika, on sitten aikaa kirjoittamiseenkin. Palataan vielä tänään!

Kukkatehdas

Jälleen kerran - olen käsityökoukussa. Tällä kertaa syntyy sarjatyönä kukkahiuspantoja. Kummityttö siskoineen testasi mallia jo viime viikonloppuna. Napakka neule pysyy hiuksissa vauhdikkaammassakin menossa...

Aurinkoisellakin on jo yksi jokaista väriä. Siispä - ennen kuin hukumme kukkapantoihin, kyselen: olisiko kukaan kiinnostunut ostamaan näitä?

Toistaiseksi tuotannossa pinkki, lila ja turkoosi sekä vaaleanpunainen. Vaaleanpunaiset ovat bambulankaisia, muut puuvillaa. Postikuluineen pannan hinta on 18e.

Alla vielä tasapuolisuuden vuoksi myös kummitytön siskot pantamalleina. Oikeasti jokainen tyttö sai erivärisen pannan. Kummityton oma on lila, isoimman siskon pinkki ja keskimmäisen turkoosi.

Suloinen trio!

Onnellinen vahinko

On päiviä, jolloin ruoan olisi oltava valmista mieluiten äsken. Samalla tietysti pää kumisee tyhjyyttään ideoista.

Aamulla olin onneksi napannut pakastimesta sulamaan paketillisen karitsan jauhelihaa. Muuten ruoka sävellettiin niistä aineista, joita jääkaapissa sattui olemaan.


Ihan vahingossa syntyi pikaruokaa, joka osoittautui lopulta niin mainioksi, että tätä tehdään toistekin...

Lammaspyörykät ja rosmariinipannuperunat

Paketillinen lampaan jauhelihaa
1 prk kermaviiliä
kourallinen korppujauhoja
2 kananmunaa
runsaasti valkosipulirouhetta
kaksi teelusikallista punaista currytahnaa
suolaa

Sekoitin aineet ja nostelin lusikalla pellille. Kermaviili teki taikinasta niin notkean, ettei pullien pyöritteleminen maksanut vaivaa!

Keitettyjä perunoita
rosmariinia
valkosipulia
yrttisuolaa
vehnänoraita ruukusta
öljyä 

Lammasmöykkysten paistuessa viskasin pannulla öljyä, valkosipulia ja kuusi suurta eilistä keitettyä perunaa ja rutkasti rosmariinia sekä ripauksen yrttisuolaa. Viime hetkellä silppusin joukkoon reilun nipun vehnänoraita.

Ja vielä...
Löysäksi keitettyjä kananmunia
Sweet chili -kastiketta

Perunoiden kanssa tarjoilin aamupalalta ylijääneet löysäksi keitetyt kananmunat. Sen verran hienostelin, että jokainen sai annokseensa makeaa chilikastiketta kananmunakupissa.

Mainittakoon vielä, että meidän perheessä kananmunien keittäminen on taiteenlaji. Jos munat laittaa keitinveteen huoneenlämpöisinä, on viisi ja puoli minuuttia juuri täydellinen keittoaika.

Vasta ruokapöydässä tajusin, että tässähän se on: pääsiäinen arkilautasella! Viikonloppuna sitten samat aineet vähän juhlavammin...