Päiväkotityttö

Ensimmäinen päiväkotipäivä meni lopulta hyvin.

Vielä aamulla vaikutti siltä, että Aurinkoiselta kestänee kau-an tottua päiväkotiarkeen. Tyttö oli luonnollisesti häkeltynyt, mutta myös todella kiinni minussa.

Ulkoillessa Aurinkoinen uskaltautui vähän leikkiin, lounas sujui jo jotenkin ja ennen kuin tyttö meni päiväunille, sanoin hei-hein ja lähdin käymään kaupassa. Odotin toki oven takana niin kauan, että uni tuli.

Sain päiväkodista sovitusti tekstiviestin, kun tyttö heräsi. Palasin tunnin sisällä siitä ja kappas - löysin päiväkodista hyväntuulisen tytön. Kun minä tulin näkyviin, alkoi kitinä. Niinpä.

Aurinkoisella on menossa jonkinlainen eroahdistusvaihe, joka liittyy nimenomaan äitisuhteeseen. Kitinää on ihan rauhallisissa kotioloissakin paljon. Lisäksi sunnuntaina synttäreillä Aurinkoisella oli kaikki hyvin niin kauan, kun olin pois näkyvistä. Onkohan muillakin lapsilla tällaisia vaiheita? Apilanutun vauva-ajalta en tällaista muista ainakaan näin voimakkaasti.

Kun minä olen paikalla, ei kelpaa mikään muu kuin sylissäolo. Ja toisaalta hyvä niin - yksivuotias on vielä pieni.

Oivallus helpotti, kitinä ei johtunut pelkästään päiväkodista. Nyt vaan etenemme hitaasti, lapsentahtisesti ja totuttelemme uudenlaiseen arkeen. Ainakin vielä huomenna olen mukana päiväkodissa koko päivän. Kyllä tämä tästä! Perjantaina onkin taas kotipäivä.

Meidän päiväkodissa on kaikkiaan 25 lasta, heistäkin iso osa osa-aikaisia niin kuin Apilanuttu ja Aurinkoinenkin. Pienimmät ovat yksivuotiaita, vanhimmat eskarilaisia. Tänä syksynä yksivuotiaita on kolme, myös kaikkien sisarukset ovat samassa päiväkodissa. Perheet tuntevat toisensa ja tapaavat myös päiväkodin ulkopuolella. Ihan loistavaa!

Apilanuttu oli päiväkotiin palaamisesta ja kavereista todella innoissaan. Kun ulkoillessa ehdotin, että isoveli olisi kutsunut siskon mukaan leikkimökkileikkiin, oli vastaus ponteva: "Mieluummin en pyytäisi." Ja jatkoi leikkiä kauan kaivattujen kavereiden kanssa.

Nyt se on menoa...

Arki alkaa huomenna. Hui!

Molempien lasten päiväkotireput ja unipuput odottavat eteisessä. Haikeaa, mutta totta. Vauvavuosi on taas ohi.

Mielelläni olisin ollut yhä lasten kanssa kotona. Mutta kun se ei ole mahdollista, on tämä vähintäänkin toiseksi paras vaihtoehto.

Apilanuttu palaa tuttuun pieneen päiväkotiin - ja Aurinkoinen pääsee mukaan. Ihan mahtavaa, että saimme toisenkin paikan tuolta todella suositusta paikasta! Siinä mielessä voin tehdä töitä täysin rauhallisin mielin. Päiväkodissa on tuttu todella pieni ryhmä, loistavat hoitajat ja idyllinen ympäristö.

Minä siirryn huomenna kesälomalta virkavapaalle, kirjoittamaan kirjaa. Olen onnellinen tästä mahdollisuudesta, jonka sain nopeammin kuin uskalsin toivoakaan. Saan kirjoittaa kokopäiväisesti apurahan turvin vuoden loppuun saakka. Silloin käsikirjoituksen on oltava kustantajalla ja palaan takaisin omaan työhöni.

Tämä syksy on enemmän kuin olen uskaltanut toivoakaan. Vaikka kirjan kanssa tulee varmasti kiire, saan tehdä töitä pääosin kotona kaikessa rauhassa. Lapset ovat hoidossa kolmena päivänä viikossa ja neljä päivää vietämme lasten kanssa rauhallista kotielämää.

Ehkä tämä syksy ei kuitenkaan ole hui. Apilanuttu odottaa jo kovasti huomista ja kavereiden tapaamista. Minä jännitän ennen kaikkea sitä, kuinka Aurinkoinen suhtautuu muutokseen.

Kesä on kulunut vauhdilla ja aika on kulunut kaikkeen muuhun niin, että blogin kirjoittaminen on jäänyt. Arjen alkaessa palaan myös blogin pariin ja aion kirjoitella tännekin päivittäin.

Toivottavasti joku on vielä täällä kuulolla!

Ruususen juhlat

Onnistuneen juhlan jälkeen olo on aina mainio. Tälläkin kertaa päivänsankari säteili juhlatuulta ja kunhan tiskit oli tiskattu, istuin minäkin juomaan kupin kahvia ihan rauhassa.

Kaikilla oli - ja on - hyvä mieli. Tältä meillä näytti.

Juhlan jälkeen mummun tekemää mansikkamehua oli juotu melkoiset määrät. Mehu tarjoiltiin isoista vauvanruokapurkeista tehdyistä juhlalaseista.

 Tavallisesti niin rohkea Aurinkoinen oli juhlan aluksi melkoinen sylihiiri, itkuinen sellainen. Vielä onnittelulaulun aikaan sankari tarvitsi tuttia, sittemmin alkujännitys karisi.

Prinsessajuhlissa syötiin tietysti kakkuja. Kinuskikissan lohikeikauskakku kuuluu meillä juhlaan. Tein sitä ensimmäisen kerran Aurinkoisen ristiäisiin sydönkuvioilla, jouluksi tähtikuviolla ja nyt tietysti kruunukuvioisena. Mieletön resepti, suosittelen!

Lisäksi meillä tarjottiin kinkkuvoileipäkakkua leivoksina. Pienet pyöreät leivokset tarjoiltiin tietysti vaaleanpuna-valkopilkullisista ja vaaleanpunaruudullisista muffinssivuoista.

Olen pitkään etsinyt reseptiä hyvään vadelma-suklaakakkuun. Jokaisessa kokeilemassani reseptissä on ollut jotain parannettavaa, mutta nyt se löytyi! Pienen vispiläkaupan kakusta saattaa tulla meillä lohikeikauskakun veroinen klassikko. Kerrankin suklaakakku, joka on suklainen, mutta samalla kirpeän raikas.

Kuorrutin vain kakun pinnan ja koristelin laidat itsetehdyillä suklaatikuilla. Kakun päälle nostettiin Aurinkoisen käden kuva, joka oli painettu mansikkasuklaamassaan.

Varsinainen synttärikakku oli täytetty mansikkasoseella, vaniljakiisselissä ja tuoreilla mansikoilla. Kakkua koristi sokerinen ruusuköynnös ja tietysti se kynttilä.

Ihan oikeista ruusuista väsäsin kukka-asetelmia pöydille. Täytin astiat sammalella ja painoin siihen pystyyn ruusuja, neilikoita ja omenanraakileita. Yhden kimpun kokosin kynttilälyhtyyn ja ripustin sen vaaleanpunaisten ilmapallojen viereen omenapuuhun, valkoisen korituolin päälle. Siitä kuvia myöhemmin.

Ruokapöydän asetelman kokosin vanhaan keittokulhoon ja noutopöydän asetelman kirpputorilta ostettuun ruusukuppiin.

Päivänsankari rapisteli lahjapaperia, sai ensimmäistä kertaa kakkua ja tahtoi toisenkin palan. Leikki ja naureskeli.

Apilanuttu, mies ja minä teimme pikkusiskolle lahjaksi nukkekodin ja hankimme sinne asukkaaksi hiiriperheen.

Aurinkoisen muista lahjapaketeista paljastui muun muassa pupukäsinukke, Fjällrävenin Kånken-reppu, kirjoja ja kummitädin huovuttamia leikkiruokia kauniissa korissa.

Aurinkoisen syntymäpäivät olivat ikimuistoiset! Kiitos kaikille!

Päivänsankari

Aurinkoinen täytti tänään sunnuntaina vuoden! Ja käveli ensimmäiset askeleensa. Ihana, valloittava peikkoneiti.

Rakastan lasten synttärijuhlien järjestämistä. Yksivuotisjuhlat ovat juhlista parhaimmat. Tällä(kin) kertaa askartelin, leivoin ja tein kukka-asetelmia yötä myöten. Ja nautin joka hetkestä.

Juhlat itsessään sujuivat hyvin, vieraat viihtyivät ja päivänsanakri nautti juhlistaan alkuarkailun jälkeen. Ystäväni Anne kuvasi juhlissamme tälläkin kertaa. Itse ehdin kuvaamaan vasta myöhään illalla vieraiden lähdettyä.

Huomenna luvassa siis iso nippu kuvia ja lastenjuhlavinkkejä resepteineen!

Ps. Harmi, että yhdet kummit eivät päässeet paikalle sairastumisen takia. Heidän kanssaan juhlimme sitten erikseen.

Tuuti on tullut

Meillä ehdittiin tätä jo odottaakin - nimittäin kotimaista äidinmaidonkorviketta.

Vielä kun Apilanuttu oli vauva, tehtiin Tutteli Suomessa. Siksi meillä juotiin sitä eikä muita merkkejä. Sen pienen hintaeron maksoi kotimaisuudesta ihan mielellään.

Koska Apilanutun kanssa täysimetys ei onnistunut koskaan, kului korviketta paljon. Aurinkoinen pärjäsi aluksi äidinmaidolla, mutta jo muutaman kuukauden ikäisenä tarvittiin jälleen lisämaitoa. Puolivuotiaana tyttö teki imetyksen suhteen täyden stopin. Tuttelia kehiin siis!

Kunnes tulin lukeneeksi Tutteli-purkkia tarkemmin. Olin olettanut korvikkeen olevan kotimaista - mutta se valmistetaankin nykyään Hollannissa. Höh.

Sen jälkeen on ollut pakko valita ulkomaisista. Lisäksi Tuttelin purkkiuudistus teki pakkauksesta äärimmäisen hankalasti avattavan. Siis miksei purkkia voi saada auki ilman saksia? Tyylikäs uusi pakkaus toki on, mutta se ei lohduta kun reissussa turskautan maidon (jälleen) pakkausta avatessani vaatteille. Nan-purkki oli vaan käytännöllisempi.

Kunnes markkinoille tuli kotimainen Tuuti. Se on meidän juttu. Kotimainen sisältö sekä kiva ja etenkin toimiva pakkaus. Jee!

Kotona

Meillä nautitaan kotielämästä, sellaisesta ihan tavallisesta arjesta. Kesästä ja kodista.

Nyt kesän aikana meillä tehdään toivottavasti myös remonttia, niitä kauan ja kipeästi kaivattuja lisäneliöitä asumiseen. Samalla voime luopua monesta väliaikaisratkaisusta ja saamme taloa siihen asuun, johon sen oikeasti haluammekin. Ihanaa!

Tänään saamme toivottavasti kasattua eteiseen uuden kaapin lasten ulkovaatteille. Jotenkin tuntuu, että meneillään on niin monta projektia, että blogi on jäänyt elämään hiljaiseloa. Me sen sijaan ramppaamme sisälle ja ulos, leivomme raparperipiirakkaa, keräämme kukkia, ripustamme pyykkiä, askartelemme lyhtyjä valkoisenaan kukkivaan omenapuuhun....

Meillä on sisällä leikkimökki, pikkukoti, johon saimme pariovet paikoilleen. Oviverhot vain puuttuvat, lupaan kuvia pikkukodistakin heti, kun vaan mahdollista.

Pihaan on rakennettu ritarilinnan torni, josta voi laskea liukumäkeä alas. Torni odottaa maalaamista ja sitten senkin voi esitellä täällä.

Kuvaamista odottavat myös lukuisat ihanat lastenvaateostokset...

Koko ajan tapahtuu paljon ja samalla kaikki on koko ajan vähän kesken ja rempallaan. Ihan niin kuin elämässä olla pitääkin.

Kuvat: Ystäväni Anne <3

Elämäni kaunein kakku

Tunteella koristeltu.
-Äiti, tässä on sulle sydän!

Ihana päivä. Ensimmäinen ihan oikea äitienpäivä meillä. Kahtena aiempana äitienpäivänäni olen ollut töissä. Viime vuonna kaiken lisäksi muutimme.

Nyt meillä on vietetty aikaa yhdessä, ulkoiltu, luotu omia perinteitä. Aamulla sain lahjaksi sydänmagneetin ja kortin, jossa oli kaunis runo. Ne molemmat Apilanuttu oli tehnyt päiväkodissa.

Apinanuttu ei ihan malttanut pitää salaisuutta. Askartelupäivänä, kun hain Apilanutun päiväkodista, kärsivällisyys riitti juuri ja juuri autoon.
-Me maalattiin (liimattiin) sellainen sydän, siihen kirjoitettiin paljon onnea äiti ja että Aakku. Se jäi sinne kuivumaan. Mutta se on ihan salaisuuus eikä sitä saa kertoa äitille!

Lisäksi minulle on luvattu lahjaksi vanhoista ikkunoista tehty kasvihuone.

"Äiti istuu pimeässä, kun me nukutaan,
pitää kädestä, jos täytyy.
Silloin ei sais puhua enää
kun melkein nukutaan,
äiti istuu
ja näkyy siinä, jos jaksaa raottaa
silmää,
äiti ei koskaan lähde pois
ennen kuin myöhään, kun me ei kuulla
ja ollaan ihan unessa."
                                     - Maila Pylkkönen