Nukkeneiti

Juhlimme vielä toistamiseen Aurinkoisen syntymäpäivää. Yhdet kummit eivät sairastumisen takia päässeet paikalle viime sunnuntaina, joten juhlimme tänään.
Aurinkoinen sai iki-ihanan paketin, josta paljastui yksivuotiaan ensimmäinen nukke. Ja miten ihana - kummitädin itse tekemä!

Nukkeneiti on oikea kaunotar. Pitkät vaaleat hiukset, pitsireunainen alusasu ja puukengät. Sekä äiti että tytär ovat ihastuksissaan! Kiitos kummit <3

Koska kummitäti itse on paitsi hyvä ystäväni myös käsityö- ja kakkuleipurikaverini, en malttanut olla leipomatta kakkua. Tai no - kröhöm - kakkuja.

Viime viikolla tarjottujen voileipäkakkujen tilalle leivoin kuitenkin nyt italialaisia jauhelihamuffinsseja Kinuskikissan ohjeen mukaan. Kehittelin muffinsseihin vielä kuorrutteen sulatejuustosta, sweet chili -kastikkeesta ja persiljasta ja koristelin muffinssit kurkkukruunulla.

Muffinssit näyttävät parhailta kerrostarjottimella eikä minulle ole sellaista. Rakennan sellaisen silloin harvoin, kun tarvitaan... Molempien synttärijuhlien aikaan kerrosvati syntyi lautasista, kulhosta ja Verna-laseista.

Päivät tuntuvat kuluvan kaikissa lapsiperheissä niin vauhdilla, että ystäviä ehtii tapaamaan ihan liian harvoin. Se on harmi, sillä ystäväseura on vaan niin parasta! Niin tänäänkin.

Kummien tyttärillä ja Apilanutulla oli hauskaa, aikuiset juttelivat rauhassa ja Aurinkoinenkin nautti herkuista ja kummiseurasta. Ihana ilta siis!

Ps. Apilanutun korvien putkitus sujui hyvin!

Huominen mielessä

Se on meidän perheessä jo lähes rutiinia, mutta aina sitä silti jännittää. Nimittäin Apilanutun korvien putkitusta.

Huomenna taas mennään, kolmas kerta jo. Ensimmäiset putket kymmenkuisena, toiset päivälleen yksitoista kuukautta sitten.

Nukutus jännittää aina, vaikkei kai tarvitsisi.

Leikkauksen jälkeen otamme sitten huomisen päivän rennosti. Jos kaikki sujuu niin kuin ennenkin, on Apilanuttu lauantaina taas jo entisellään.

Kuvassa poika vielä tokkuraisena viime syksyn putkituksen jäljiltä. Voi pientä...

Päiväkotityttö

Ensimmäinen päiväkotipäivä meni lopulta hyvin.

Vielä aamulla vaikutti siltä, että Aurinkoiselta kestänee kau-an tottua päiväkotiarkeen. Tyttö oli luonnollisesti häkeltynyt, mutta myös todella kiinni minussa.

Ulkoillessa Aurinkoinen uskaltautui vähän leikkiin, lounas sujui jo jotenkin ja ennen kuin tyttö meni päiväunille, sanoin hei-hein ja lähdin käymään kaupassa. Odotin toki oven takana niin kauan, että uni tuli.

Sain päiväkodista sovitusti tekstiviestin, kun tyttö heräsi. Palasin tunnin sisällä siitä ja kappas - löysin päiväkodista hyväntuulisen tytön. Kun minä tulin näkyviin, alkoi kitinä. Niinpä.

Aurinkoisella on menossa jonkinlainen eroahdistusvaihe, joka liittyy nimenomaan äitisuhteeseen. Kitinää on ihan rauhallisissa kotioloissakin paljon. Lisäksi sunnuntaina synttäreillä Aurinkoisella oli kaikki hyvin niin kauan, kun olin pois näkyvistä. Onkohan muillakin lapsilla tällaisia vaiheita? Apilanutun vauva-ajalta en tällaista muista ainakaan näin voimakkaasti.

Kun minä olen paikalla, ei kelpaa mikään muu kuin sylissäolo. Ja toisaalta hyvä niin - yksivuotias on vielä pieni.

Oivallus helpotti, kitinä ei johtunut pelkästään päiväkodista. Nyt vaan etenemme hitaasti, lapsentahtisesti ja totuttelemme uudenlaiseen arkeen. Ainakin vielä huomenna olen mukana päiväkodissa koko päivän. Kyllä tämä tästä! Perjantaina onkin taas kotipäivä.

Meidän päiväkodissa on kaikkiaan 25 lasta, heistäkin iso osa osa-aikaisia niin kuin Apilanuttu ja Aurinkoinenkin. Pienimmät ovat yksivuotiaita, vanhimmat eskarilaisia. Tänä syksynä yksivuotiaita on kolme, myös kaikkien sisarukset ovat samassa päiväkodissa. Perheet tuntevat toisensa ja tapaavat myös päiväkodin ulkopuolella. Ihan loistavaa!

Apilanuttu oli päiväkotiin palaamisesta ja kavereista todella innoissaan. Kun ulkoillessa ehdotin, että isoveli olisi kutsunut siskon mukaan leikkimökkileikkiin, oli vastaus ponteva: "Mieluummin en pyytäisi." Ja jatkoi leikkiä kauan kaivattujen kavereiden kanssa.